keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

hiljaisuuden jälkeen mulla on uusi katse ja potkupuku

hagay

AH mulla on vihdoin kotona netti. Vihdoin vihdoin vihdoin. Tämä tarkoittaa sitä, että ehkä tänkin blogin aika on herätä taas henkiin. Vaikkei teitä enää kauheesti olekaan. Mä olen.

Kun katon elämässä taaksepäin, muistan ku alotin tän blogin ja olin pieni seiskaluokkalainen vihaanmaailmaajakaikkiajakuolemaajatuhoa. Tavallaan ainakin. Halusin kuunnella mahdollisimman raskasta musiikkia ja mahdollisimman paljon lävistyksiä ja tatuointeja. Asiat ei oo sittenkään niin kauheesti muuttunut.  Ensimmäiset tatuointini otin viikko sitten maanantaina.

tatun

Oon ollu kuolemankipee tässä jo jonkun aikaa ja eilen jouduinkin aamulla ihanasti soittamaan hätäkeskukseen random keuhko/palleakrampin takia. Säikähdyksellä ja särkylääkkeillä selvittiin. Viimepäivinä mun elämään on myös tullut ihmisiä, uusia ja sellasia jotka on palannut. Ja oon hymyilly paljon.

Mulla on kauhee stressi, mut eiks kaikilla lukion tokavuotisilla vähän kuulukin olla. Jakso vaihtu just enkä oo käyny yhelläkään tunnilla, kiitos nuhakuumeen. Ehkä perjantaihin mennessä pystyis melkeen.

Ja ai niin, sinä joka kommentoit että haluaisit henkilökohtaisesti tulla jubailemaan. Ja te kaikki jos teitä on enemmänkin, mulle voi facebookissa pistää viestiä. Kattellaa. :*

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

ja mä oon vieläkin elossa (hetkiä)

Joulu meni. Ja vuosi vaihtui. Ja mä oon rakastunut umpihullu ("en välitä, kelasin" - kiitos samuli putro tästä)

Mulla on mielessä rumaa ja elämässä kauniita asioita. Niin kauniita asioita, että joka päivä ne pudottaa mut polvilleen. Tai oikeestaan se. Hän. Mä oon aina luullu että oon nähny paljon kauniita asioita mut se hetki elämässä, kun ne kaikki kalpeni, olikin yllättäen paras tähänastisista hetkistä. Kaunis. Kaunis. Kaunis. Kaunis.

okei nyt loppuu ällö

 

Enää en oo kalju mut lyhytpää kyllä. Tossa kuvassa mä oon hetkessä ja sellanen mä oon ollu osaston jälkeen yhä useammin. Mä nauran taas. Ainakin hymyilen vähän. Elämä on hetkiä. 

Kuulokkeissa mulla on samat musiikit kuin ennenkin ja joitain uusia, ympärillä samoja ihmisiä lukuunottamatta joitakin poispudonneita ja pudotettuja. Mä en jaksa enää pyytää anteeksi jos mun ei tarvitse. Mä en oo kellekkään sitä velkaa. 

JEESUS TULEE JEESUS TULEE
MINÄ EN NYT PÄÄSE VASTAAN

Olavi Uusivirta on 5/5 
 nyt meen tunnille
koulu 0/5



 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

oon yhä tässä universumissa
miten
kiitos nps 1

tiistai 9. joulukuuta 2014

jaa
ei oo elämää
tai jos on niin
ei oo
vittu


maanantai 1. joulukuuta 2014

kroppajuttua (aurinko ei välitä meistä)

Koulullamme järjestetään silloin tällöin tuotannon kurssin toimesta erilaisia tapahtumia. Kun ensimmäistä kertaa kuulin "sol invictus" tapahtumasta, ei sillä ollut nimeä eikä oikein muotoakaan. Seuraavan kerran kun kuulin siitä teatteritreeneissä, mua pyydettiinkin jo esiintymään. Ja mä suostuin ja heti perään mietin, mitä oon lupautunu tekemään. Tehtävä nimittäin kuului: "Sinut maalataan valkoiseksi ja tapahtuman kävijät saavat maalata sinuun." Maalauksia tulikin paljon, niin paljon että jouduin pesemään osan pois jotta mahtuisi lisää.

jaahasss

Kun sitten kuumoteltuani tuhat vuotta tapahtuma vihdoin koitti, ihmiset kyselivät multa yllättyneinä että olenko nyt varma tästä, pystynkö tähän varmasti. Suurin osa nimittäin tietää, että maailmassa on hyvin vähän asioita mitä vihaan enemmän kuin omaa ulkonäköäni ja kroppaani. Mut siitä huolimatta mä pystyin rehellisesti vastaamaan: "Joo ei tässä mitään." Let's do this.

Ei siinä, vaatteet pois ja valkosta pintaan. Kun olin valmis ja maalattu kaljua myöten, sain osakseni pitkiä katseita ja naurua ja osoittelua ennen edes koko tapahtuman alkua. Mut mun yllätykseks ykskään edellä mainituista toiminnoista ei tuntunut pahalta tai pilkalliselta. Mua sanottiin muunmuassa pelottavaks teletapiks, mut ei todellakaan pahaa tarkoittaen.

jaa
(Kuva Sol Invictus-videosta joka löytyy tän postauksen lopusta.)

Kun sitten tapahtuma alko, ensimmäiset ihmiset vyöry sisään. Vaikka tiesin, että meijän koulussa on tosi hyväksyvää ja avointa jengiä, olin takaraivossani varma että saan vähintään kymmenen "läski" kommenttia tai vastaavaa halventavaa paskaa mun ruumiinrakenteesta. Koko illan aikana yhtäkään tällasta kommenttia ei tullut.  Kukaan ei kommentoinut mun fyysisiä ominaisuuksia millään tavalla. Koska kyse ei ollut siitä. Kyse oli siitä, että ihminen on haavoittuvainen, ilman vaatteita ja vielä niin että toisilla on lupa koskea. Ja vaikka en sitä siinä hetkessä kokenut, ehkä ihmiset kunnioitti sitä mitä "uskalsin" tehdä. Itse ainakin kunnioitan itseäni taas vähän enemmän. Yleisestikin palaute, mitä sain, oli niin myönteistä että yhdessä kohtaa valehtelematta menin vessaan itkemään. "Oot yks mun lempihenkilöitä tykistä." "On hienoa, että on vielä ihmisiä jotka uskaltaa elää."

Jos tää tapahtuma (joka oli siis kokonaisuudessaankin ihan huikea taidevyöry, kiitos!) olis järjestetty missä tahansa muualla tai kuka ihan missä tahansa muussa yhteydessä pyytäis mua kulkemaan yli sadan ihmisen silmien edessä lähes alasti, sanoisin jyrkästi ja täysin empimättä ei. Tai vähintäänkin kulkisin kädet mahan peittona ja hokisin "älä kato mua, oon ruma." Viimeaikoina on ollu paljon keskustelua meidän koulun ilmapiiristä ja hengestä enkä osaa ottaa siihen muuta kantaa kuin sen, että missään muualla ei varmasti olisi ollut näin vastaanottavaa ilmapiiriä. 

IMG_0125

En haluu jauhaa mitään "tämä paransi itsetuntoani ja hyväksyn nyt vartaloni, antaa kaikkien kukkien kukkia"-paskaa koska se ei olis totta. Tää kokemus kuitenkin paransi mun uskoa ihmisiin. Paransi mun uskoa vartalomyönteisyyteen ja siihen, että ulkonäöllä ei todellakaan oo vittuakaan väliä siinä kohtaa kun tekee jotain näin hienoo. Radiotyönopettajaani Jyri Siimestä lainaten (anteeksi mahdollinen misquote, tajuutte pointin kyllä.): "No mut tää onkin tämmönen mikä juhlistaa erilaisia vartalotyyppejä." Tää oli ehkä tosi painava kokemus mutta totally worth it ja millon vaan lähtisin tähän uudestaan vaikka yhä pidänkin itseäni lihavana. 

Tätä on taide. Tätä on tyk ja tykkiläisyys. Tätä on Sol Invictus.


perjantai 28. marraskuuta 2014

hiljasuudesta seuraa puhetulvaa ja kaktuksia, paljon kaktuksia. homon hetki nyt lyö.

IMG_0039

Mä oon tänään juossu ympäri koulua, soittanu ihmisille ja itkeny onnesta. Suurin osa varmaan voi arvata miksi. Myös viimeajat päivät viikot (????? millon oon postannu viimeks) on ollu pohdinnan aikaa aika monella tasolla. Oon tajunnu taas kohdelleeni ihmisiä huonosti tai huonommin kun ne ansaitsee ja ruoskinu itteeni siitä. Siitä ja muistakin asioista. Mut just nyt tän päivän uutiset saa mun jalat leijumaan ilmassa ja pään irti vartalosta. Vielä aamulla argumentoin facebookissa miksi avioliitto on kaikille ihmisoikeus ja nyt Suomi on näyttänyt olevansa mun kanssa samaa mieltä. Valiokunta vielä edessä.
  IMG_0046

Oon juonu liikaa kahvia ja tehny toisen instagramin mun aivotuksille, se löytyy @valitettavasti tämän linkin takaa. Hehe, pun intented. Myös oon ikävöiny annisihmisiä ja tehny suuria suunnitelmia joista yhtäkään oon vähän liian saamaton toteuttamaan. Ehkä lähipäivinä. Lähiviikkoina. Lähivuosisatoina. En oikeen oo jaksanu mitään ja päivät on samaa ja silti on yks asia, ihminen, jokin olento joka saa mut pysymään kiinni todellisuudessa ees silloin tällöin. Laulan taas enemmän.
  IMG_0043

ainii oon kalju

lauantai 15. marraskuuta 2014

the art of being happy lies in the power of extracting happiness from common things

IMG_9665IMG_9999IMG_9844

Heippahei. Mä lauloin julkisesti taas vaikka vannoin etten ikinä tee niin. En osaa pitää itteeni poissa lavalta. Sorry not sorry. En tiiä miten meni mut sain ainakin asioita päätökseen.

Mun parantavat suitsukkeet tuoksuu mummolalta vaikkei mulla oo oikeestaan ikinä mummolaa ollutkaan. Lauantai-illan voi käyttää Pasilaa katsoen ja tumblria selaten. Mitä teille kuuluu? Mä oon kai liian rakastunut.

Chilipähkinät !!!!111oneoneoneone

lauantai 8. marraskuuta 2014

yhdentekevää mikä on epäoriginaalia ja pottatukan aika on takaisin, lumihiekkakku??+++


Viimeaikoina oon rakastunu ilmesesti, venyttäny erinäisiä lävistyksiä (ja lävistäny kielen kiitos putka plus mikään ei oo ikinä varmaa kuumottanu niin paljon) ja leikannu tukkaa. Pottatukka on tosi jees ja punanen väri ikuisesti kun vihdoin olemme palanneet yhteen virallisesti. Ensviikolla pitäis soittaa ukulelea ja laulaa koulussa, lavalla, mikä on tosi jees mut lähinnä mun omasta mielestä. Mut senhän takia mä sitä oikeesti teenkin. Mä en mistään saa niin paljon kiksejä ku lavallaolosta. Sorry not sorry.

Huomenna jatkuu kauhukomediazombiemättöelokuvan kuvaukset. Nautin. :DD



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

sä itket heroiinia ja mun suonissa virtaa sun kyyneleet

Viimepäivät oon liihotellu korkeella ja hakannu päätä pohjaan. Ja kirjottanu runoja. Paljon runoja. Osan niistä julkassu myös, voi käydä tutkimassa.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

jeppisjepulis jee jee jee



Juueli en saanu tätä mun mainkanavalle koska oon luuseri. :--D Mutta tässä. Viihtykää. Nyt aion mennä keittämään teetä.